Rakkautta vai väkivaltaa?
Tuntuu, että en jaksa, silti jatkan tässä suhteessa, miksi? Vihaan ja rakastan häntä. Olenko minä läheisriippuvainen?
Elämäämme mahtuu hyviäkin päiviä, mutta tiedän, että minua kohdellaan väärin. Paljon on niitä hetkiä, jolloin haluaisin vain, kadota pois. Suurin osa päivistäni sisältää niin paljon pelkoa, epätoivoa, tuskaa ja ahdistusta. Ajatukset ovat solmussa. Mieleni on jumissa, en näe enää asioita. En tiedä, miten pääsisin eroon ja irti tästä suhteesta, joka ”hajottaa” minua. Tiedän, tämä ei ole hyväksi minulle.
Mitkä asiat pitää minua tässä? Olemme hakeneet apua, mutta emme löydä enää yhteyttä. Olemme yrittäneet, mutta se ei auta. Kuinka pystyisin ajattelemaan omaa hyvinvointiani? Tiedän, mitä haluan. Haluan pois tästä suhteesta, mutta en vain kykene. Haluan pois tästä ahdistavasta ilmapiiristä, mutta en vain voi.. On niin paljon henkistä, mutta myös fyysistä ja taloudellista väkivaltaa. En toki ole itsekään mikään puhdas pulmunen, koska olen ihminen. Rajat ovat ylittyneet jo aikoja sitten, mutta silti jään tähän, en osaa, enkä uskalla lähteä.
Mitä minulle jää, kun lähden? Olen tottunut tähän. Onko lapsuudessa nähty väkivalta ja ahdistava ilmapiiri luonut minun identiteetilleni illuusion, että tässä väkivaltaisessa suhteessa olen turvassa? Tekeekö tämä ilmapiiri ja ympäristö elämästäni elämisen arvoista? Tekeekö se minusta tyytyväisen ja riittävän onnellisen? Mikä on riittävää?
Kysymyksiä risteilee paljon päässäni. Vastauksiakin on, mutta vain teoriassa. Miten saan itseni liikkeelle ja toimimaan? Voiko minua auttaa ja tukea läheiseni, ystäväni vai tarvitsenko ammattilaisen neuvoja tilanteessani.
Jotain on tehtävä, etteivät asiat mene vieläkin pahemmiksi. Olen vielä hengissä ja hengitän. Sydän sykkii rinnassani ja elän. Mielenterveyteni ei ole vielä romahtanut. Nyt olisi syytä toimia.