Turvakotiharjoittelussa pääsee aidosti moniammatillisen yhteistyön äärelle

Turvakotiharjoittelussa sosiaalialan kenttä tutuksi

Usein kertoessani opiskelevani sosionomiksi, on keskustelun toisen osapuolen ensimmäinen kysymys: ”Mihin sinä meinasit erikoistua?” Opiskelen Tampereen ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta, eikä vuosikurssini noudattamassa opintosuunnitelmassa ole varhaiskasvatuksen sosionomin opintojen lisäksi mahdollista varsinaiseen erikoistumiseen. Niinpä vastaan, että erikoistuminen tapahtuu sitten työharjoitteluiden kautta: toiset menevät lastensuojeluun, toiset vammaistyöhön, osa taas suuntaa mielenterveys- ja päihdepalveluihin.

Itse pääsin unelmieni harjoittelupaikkaan, Lahden turvakotiin. Aiemmat työharjoittelukokemukseni ovat kulttuuripajalta ja Mieli ry:n kriisikeskuksesta, joissa päivittäinen työ on opiskelijan näkökulmasta ollut enemmän oman talon sisällä työskentelyä kuin muualle sote-kentälle kurottautumista. Turvakodilla hyppäsin siis itselleni täysin vieraalle maaperälle, sillä minulla ei ollut mitään kosketuspintaa väkivaltatyöhön. Näin seitsemän viikon jälkeen uskallan kuitenkin sanoa, että väkivaltatyö on ollut vain murto-osa harjoitteluni sisällöstä. Harjoittelun aikana nimittäin pääsee asiakkaasta riippuen kastamaan varpaansa jokaiselle edellisen kappaleen lopussa mainitulle sosiaalialan kentälle. Kyllä, turvakodeissa keskiössä on lähisuhdeväkivalta ja sen parissa tehtävä väkivaltatyö, mikä on esimerkiksi väkivallasta asiakkaan kanssa puhumista ja asiakkaan oman kokemuksen jäsentämistä. Mutta siinä samalla tehdään mahdollisesti yhteistyötä niin aikuissosiaalityön, lastensuojelun kuin rikosseuraamuslaitoksenkin kanssa.

Moniammatillinen yhteistyö tekee asiakkaan tukemisesta kokonaisvaltaista

Opintojen aikana onkin monesti heitelty ilmoille termiä moniammatillinen yhteistyö, ja välillä olen rehellisesti pohtinut, onko tämänhetkisellä kiireisellä ja resursseiltaan rajallisella sote-kentällä tähän aidosti aikaa? Onko esimerkiksi niitä paljon puhuttuja verkostopalavereja oikeasti aikaa järjestää? Turvakodilla sain vastauksen tähän: kyllä niitä on, ja ne ovat harjoittelijallekin todella antoisia. Olen esimerkiksi päässyt seuraamaan tulkattua lastensuojelun, asiakkaan ja turvakodin välistä palaveria, ja olemaan mukana avoväkivaltatyön ja asiakkaan välisessä tapaamisessa. Turvakodissa tehdään myös paljon yhteistyötä yhdistyksen muiden tahojen, kuten avoväkivaltapalveluiden ja päihteitä käyttäneitä äitejä auttavan Jannikan kanssa, eli asiakkaalle etsitään hänen ympärilleen häntä mahdollisimman paljon tukevia palveluita jo ennen kuin hän sulkee turvakodin oven takanaan. Näissä palavereissa ja tapaamisissa minun on ollut mahdollista muodostaa asiakkaista kokonaisvaltaisempi kuva, ja on jäänyt ennen kaikkea sellainen olo, että asiakkaan tukena ja turvana on oikeasti useampi taho, joiden kaikkien keskiössä on vain ja ainoastaan yksi asia: auttaa asiakasta pääsemään turvaan ja tukemaan häntä seuraavan askeleen ottamisessa kohti elämää, jossa lähisuhdeväkivalta ei olisi enää läsnä.

Opiskelijana turvakodilla: kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi

Monen turvakodilla harjoittelua harkitsevan mieleen saattaa nousta seuraavaksi kysymys siitä, miten paljon kaikkea pitäisi siis hallita etukäteen? Pitäisikö osata lastensuojelulaki ja turvakotilaki ensimmäisestä isosta alkukirjaimesta viimeiseen pisteeseen? Entä Kelan tukiviidakko, pitäisikö siellä osata samoilla kuin kotonaan? Muistan ensimmäisinä viikkoina ajatelleeni, että en koskaan voisi tietää tarpeeksi sote-kentästä, Kelan tukien eurorajoista tai kaikista eri asiakasryhmiä koskevista lakipykälistä. Sanallistin perfektionismiin taipuvaisen mieleni kiemuroita ohjaajalleni, ja hän rauhoitteli minua: tekemällä oppii, muilta työntekijöiltä saa aina kysyä ja Google on hyvä työkaveri. Joten haluankin rauhoitella kaikkia turvakotiharkkaa harkitsevia: astukaa turvakotiin avoimin mielin ja ottakaa utelias asenne. Lahden turvakodilla työtä tehdään ennen kaikkea yhdessä ja asiakastilanteita pallotellaan porukalla, vaikka asiakkailla onkin omaohjaajat. Kukaan ei kuitenkaan jää työtaakkansa kanssa yksin, vaan aina voi kysyä, eikä kukaan koskaan tiedä kaikesta kaikkea. Opiskelijana koen, että olen oman ohjaajani lisäksi oppinut valtavasti myös muilta työntekijöiltä. Koko kylä on siis kirjaimellisesti kasvattanut tätäkin opiskelijaa.

Joten jos turvakotiharjoittelu yhtään kiinnostaa, kannattaa sille antaa mahdollisuus. Lahden turvakoti on tehnyt minusta taas piirun verran paremman sosionomiopiskelijan, ja on antanut minulle ennen kaikkea ymmärrystä sote-kentästä kokonaisuutena.

Tekstin on kirjoittanut sosionomiopiskelija Sohvi Auvinen